a u r o r a c a m p

Eipä ole tullut raahattua kameraa mukana ilta-aktiviteeteilla. Eilen tein poikkeuksen, koska revontuliennusteet oli ihan ok ja taivaskin kirkas. Ajeltiin toisen oppaan ja vajaa parikymmenpäisen ryhmän kanssa kahdella reellä varustetulla moottorikelkalla parin kilometrin päähän hotellilta. Tukikohtamme on pikkuisen nyppylän päällä, mistä on mukava bongailla loimuja.

Ilta oli pelastettu, kun saatiin nauttia ihan kivoista revontulista. Tähtitaivas oli uskomattoman hieno! Aina on mukava, kun saa nähdä edes jonkunlaisen aurora borealis -näytöksen. Monet asiakkaat nimittäin tulevat tänne lomalle melkeimpä pelkästään niiden takia. Se onkin hauskaa, että niinä iltoina, kun luonto antaa parastaan, asiakkaat ovat tietysti erityisen tyytyväisiä ja kiittelevät minkä kerkeävät, ihan kuin oppailla olisi osuutta asiaan. On se välillä vähän huvittavaakin, että monesti kuulee kysyttävän, että milloin ne revontulet alkaa ja kuinka kauan ne kestää. Ööö, ootappa mä kysäsen esittäjältä xD

Tuo iltaretki on reilu pari tuntia kestävä juttu. Porontaljat levitetään hangelle, joten voi vaikka loikoillen tähyillä taivasta. Kodassa pidetään tulta ja sinne pääsee lämmittelemään ja hörppimään kuumaa mehua. Tiipii on viime aikoina ollut lähinnä rekvisiittaa. Illan aikana jutustellaan asiakkaiden kanssa mukavia, neuvotaan kamera-asetuksissa ja kerrotaan parhaamme mukaan Suomesta, luonnosta, poroista, revontulista jne, asiakkaat saattaa kysellä mitä vain. Eilen ehdin siinä sivussa räpsiä muutaman kuvan itsekin. Mun jalusta on vaan vähä rikki, eikä sitä saa riittävän vakaaksi, siksi tulee epätarkkoja pitkällä valotusajalla.

Lähdin sitten keikan jälkeen puoliltaöin ajelemaan Inariin, koska tänään on vapaapäivä. Koko reilun tunnin matkan ajoin revontulien loimutessa edessäni. On tää uskomaton paikka ja en vaan käsitä tuota luontoa! <3

Tunturihetkiä ja -retkiä

Viime viikon maanantaina aloitin opastuspuolen harjoittelut, kun  olin saanut suoritettua ensimmäiset näytöt, ne meni hyvin. On kyllä ollut niin mukavaa ja erilaista. Kelkkailua ja lumikenkäilyä päivällä sekä vuoroin myös illalla revontulimetsästyksen merkeissä. En oo varsinaisesti mikään moottoriurheilija, mutta on se aika mukava kelkkailla tuolla metiköissä ja tuntureilla. Eilen olin aurorahunting-retkellä ja vedin kelkan perässä kahdeksan hengen rekeä elämäni ensimmäistä kertaa. No problem, kunnes edessä oleva samanmoinen yhdistelmä juuttui noin metrin syvyiseen lumeen, johon ajettu reitti ei ollutkaan riittävän kova. Siinä sitä oltiin sitten. Loppupeleissä kumpikin reki piti irrottaa ja vetää nietoksista. Jossain vaiheessa kelkkakin meni kumolleen ja sieltä jostain alta kömpiessä ei voinut kuin vain nauraa katketakseen. Asiakkaat olivat onneksi avuliaita auttamaan, eipä sillä, ei oltais muuten päästy myöhemmin takaisin hotellille ollenkaan. Koko parituntisen retken aikana oli täysin pilvetön tähtitaivas ja upeet non-stop revontulet, joten asiakkaat olivat kaikesta kommelluksesta huolimatta todella tyytyväisiä ja hyväntuulisia.

Oppaat ja asiakkaat on yleisesti ottaen todella huikeita, joten aktiviteeteilla on pääsääntöisesti erittäin lepposta. Parasta on olla ulkona, liikkua ja nauttia kauniista maisemista. Säätkin ovat suosineet, muutamia aivan mielettömiä aurinkoisia kevätpäiviä ja upeita auroranäytöksiä. Täällä ei kyllä lakkaa ihmettelemästä luonnon kauneutta ja mahtavuutta kaikkine ilmiöineen.

Testasin muutama päivä sitten metsäsuksia elämäni ensimmäisen kerran. Se oli niin tervetullutta vaihtelua luisteluhiihtoon, joka useimmiten on verenmaku suussa suksimista. Motivaatio on meinannu olla vähän hakusessa välillä. Samoilin Kiilopään ja Niilanpään tuntureille ja ulos laduilta, ihan vain omia reittejäni kuljin. Ehkä yksiä hienoimpia kokemuksia ja maisemia koko lapissaoloaikanani. Kävin kolmena peräkkäisenä päivänä noissa samoissa maisemissa, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Tässä kevään mittaan ois hieno lähteä pidemmälle vaellukselle hiihtäen avotunturilta toiselle. Kuvat puhukoon puolestaan.