Paluu Pohjoiseen

Joulusta kirjoitan pienen tekstin myöhemmin mutta nyt ensin uudempi aihe. Nimittäin jos päätöksenteko vuodenvaihteen viettopaikasta, ajoreitin valinnasta ja lähtöpäivästä oli epäselvää ja mieli ja tilanteet muuttuivat monta kertaa, niin lopputulos kotimatkasta oli jotain vielä värikkäämpää. Pääosaa tässä näytelmässä tähditti pitkälti punainen passattini.

Suunnilleen siinä vaiheessa, kun olin päättänyt lähteä Lappiin hyvissä ajoin ennen uutta vuotta, yritin alkaa pikkuhiljaa lyödä myös lähtöpäivää ja välipysähdyksiä matkalla lukkoon vaikka eihän sitä nyt välttämättä olisi kannattanut liikaa suunnitella.

Keskiviikkona vaihdoin lennosta ideaa lähteäkin jo sinä päivänä torstain sijaan. Lumi, hiihtokelit ja mökki ystäväperheen kera sai haikailemaan nopeammin takaisin.

Olin pakannut auton Tammelassa ja kaikki oli valmiina lähtöön, kun arvoisa ajopelini ei inahtanutkaan. Ei ollut kai edes pakkasta, valot ei ollu jääny päälle eikä muutakaan järkevää selitystä löytynyt tilanteelle. Iskä onneksi tuli antamaan virtaa ja akkuun saatiin taas potkua. Kysymys uuden virtalähteen hankkimisesta alkoi leijailla salaperäisesti ilmoilla mutta päätin siirtää asiaa myöhemmäksi, sillä tämä oli vasta aivan ensimmäinen moinen kerta.

Illalla kaverin luona vierailun jälkeen auto ei taaskaan käynnistynyt, joten taas laitettiin kaapelit kaakkoon ja sitten suoraan nokka kohti Motonetia. Siinä matkalla piti sisko noukkia kyytiin, että kärsi auton jättää varaosaliikkeen pihalle käyntiin, muutenhan se ei olisi välttämättä käynnistynyt. Taisin ajaa kieli aika keskellä suuta ympäri Tamperetta ja Kangasalaa, kun tiesin, että nyt jos ikinä en saisi sammuttaa autoa valoihin.

Motonetista sain hyvää palvelua ja uuden akun ja pihalle tullessa auton ympärillä leijuvan oudon hajun. Kieltämättä alkoi tuntua, että nyt tämä varmaan pala kerrallan kosahtaa koko laitos. Suljin nenäni todennäköisesti jarrun hajulta ja ajoin kotiinkotiin varikolle.

Torstaiaamuna iskän ansiosta uusi akku paikoillaan, kirkkaampi ajovalo asennettuna ja mystisesti kadonneet oudot hajut sekä mahdolliset äänet huojensivat mieleni ja saatoin aloittaa kaksitoistatuntisen taipaleeni. Kerta nyt vasta lähden niin ajan kyllä suoraan Kakslauttaseen..

Ajamisen iloa, vapauden riemua, Lapin kutsua, hiljaisuutta ja mietiskelyä, hyvää fiilistä ja kaikenlaista elämän euforiaa jatkui tuntikaupalla, aina Rovaniemelle asti. Tietysti kerran tuolla jossain Äänekosken huudeilla oli siviilipoliisit kytiksessä ja tais räpsähtää. Katotaan tuleeko sanktiota, oppiipaha. Rovaniemen jälkeen sitten vain ajamisen ilo jäi noista edellämainituista puuttumaan.

Akkulaturin valo syttyi nimittäin tuomaan valoa pimeään iltaan. En uskonut näkeväni oikein mutta vaikka silmää hieraisi niin punaista vain näin. Nyt tarvittiin todella plan B. Auto pitää saada korjaukseen ja mun pitää keksiä joku yöpaikka, Rovaniemeltä! Enhän mä tunne täältä ketään. .

Ihana ystävä hommas mulle tutultaan majapaikan ja iskä oli ettiny korjaamonkin valmiiksi. En ehtinyt edes vaipua epätoivoon. Auto korjaamon pihaan yöksi siltä varalta ettei aamulla lähtisi käyntiin ja mukavan aluksi tuntemattoman ihmisen lämpöiseen kotiin suojaan ja nukkumaan. Ihmiset on kyllä auttavaisia ja hyväsydämisiä!

Perjantaiaamuna luottavaisin mielin odottelin soittoa korjaamolta. Akun laturi oli mennyt, niin kuin oli arveltavissa. Varaosaa ei vaan saanu enää ennen ensi viikkoa ja vuotta. Eli auto jäi Rolloon viettämään vuodenvaihdetta ja minä otin bussin kohti pohjoista. Oliko enää ylläri että tuli vielä yksi muutos matkalle.

Jännitti kieltämättä, että kestääkö matka Eskelisen bussilla tämän mun karman tällä tuhatkilometrisellä. Kolme ja puoli tuntia myöhemmin saavuin kuitenkin onnellisesti määränpäähäni. En unohda tätä reissua varmaan ikinä! Kaikesta huolimatta mua on lähinnä viihdyttäny ja naurattanu tämä kaikki kommellus. Mun ei vaan pitäny päästä lappiin yhtään aikaisemmin kuin nyt! Suksethan odottelee passatin takapenkillä rovaniemeläisen  korjaamon hallissa, joten hiihtämään pääsee sitten joskus.. 

Pakkaset paukkuu

Viime päivinä on ollut enemmän ja vähemmän kylmä. Kolmenkymmenen hyytävämmälle puolelle ei ole kyllä vielä mennyt (sitä odotellessa) eikä toisaalta laskenut alle kymmenen miinusasteen. Passatti ei tykkää kylmästä, niinkuin tuli jo viimeksi todettua. Temppuillut on, diisselipoloinen. Onneksi apua on aina löytynyt ja muutenkin alkaa jo tuntemaan tuon oman kaaransa yksilönä niin osaa jo kaikenlaisia niksejä. Tietysti sille pitää puhua nätisti ja sitä pitää muistaa kehua ja taputella aina välillä. Pysyy suhteemme hyvänä.

Muutama päivä takaperin oli täysikuu ja sattui olemaan aivan mielettömän kirkas tähtitaivaskin, joten aattelin poiketa Kaunispään huipulla. Kaikki oli kuin kuorrutettu ihanalla valkoisella ja kuun loiste loi tunnelmallista valoa kaamosyöhön. Tuo rinne ei taida hisseistä päätellen olla vielä käytössä mutta kuvaukselliset olivat nuo systeemit. Tähdenlentoja näin useemman ja muutenkin kerrassaan vaikuttava oli tuo hetki. Myöhemmin ajellessani takaisin Muotkalle en välttämättä edes tarvinnut pitkiä valoja, kun oli niin valoisaa lumen ja kuutamon ansioista. Kuului vain  ihastuneita huokauksia.. 

Täällä Lapissa on hauska kaupassakäyntikulttuuri talvella. Auto nimittäin saatetaan jättää käyntiin putiikin eteen ostosretken ajaksi. Oon itekki jo testannu Siwalla. Suurempi riski minun tapauksessa on nimittäin, ettei auto lähtis käyntiin tms. kuin se, että joku pöllis. Eihän se välttämättä kovin ekologista kyllä ole, mutta aika nopeasti sitä näköjään omaksuu ympäröivän yhteisön tavat. Oon kyllä kuullu tarinoita siinä, että källejä on tehty kavereille siirtämällä auto nurkan taakse parkkipaikan toiselle puolen piiloon. Hehe. Jotenkin täällä tuntee olevansa lintukodossa, tykkään! Oviakaan ei tarvi aina laittaa lukkoon. Ei sen puoleen, mun autohan ei moisesta nauti muutenkaan.

Pakkaset ei oo hirveesti hidastanu elämää. Juoksemaan voi ihan hyvin lähtee ku mittari näyttää -25, ja pimeelläkin, otsalamppu on nyt hommattu. Lenkin jälkeen tietty näyttää tosi viehättävältä. Tämä hetkisessä huoneessani vallitsevan heikohkon sisäilman vuoksi nukun nykyään ikkuna raollaan ja tuuletan pitkin päivää. Minä! Oon ollu aina niin kova palelemaan mutta näköjään sitä karaistuu kaikkeen. Ehkä tuo luonnon kauneus ja kaamoksen idylli on saanu minut nauttimaan viileästä. Sehän on mukava viltin alla istua villasukat jalassa ja vaikka neuloa lapaset.

Mietteitä Muotkalta

Reilu viikko sitten aloitin elämäni toisen työssäoppimisen. Hurjana tyttönä päätin lähteä etelään, ihan yli kunnan rajojen Sodankylän puolelle Saariselän kupeeseen. Kakslauttasen ja Kiilopään välimaastossa mutkittelee tie keskellä kauneinta lapin ihmemaametsää ja tien päässä on Muotkan Maja, viihtyisä erähotelli, jossa aion tehdä harjoittelua näillä näkymin aina huhtikuun loppuun asti. Matkaa Inariin tulee jotain 90 km, mutta eipä siellä tarvi käydäkkään nyt hetkeen, täällä kun on kaikki ja vielä vähän enemmänkin. Hiihtoladut lähtee ihan vierestä ja tunturit siintää ihan tuossa heti lähellä, UKK-puisto myös.

Oon täällä oppimassa neljää eri tutkinnon osaa (kuus pitää suorittaa, että saa ne matkailupalvelujen tuottajan paperit): asiakaspalvelu, majoituspalvelut (respa, aamiainen, siivous), matkailupalvelujen toteuttaminen ja opastuspalvelut. Opashommiin siirryn vasta keväämmällä mutta ei ehkä malttais oottaa sitäkään. On nimittäin husky-safareita, moottorikelkkaretkiä, revontulien metsästystä, lumikenkäilyä, porojuttuja jne. Viime viikon olin laittamassa aamiaista ja tällä viikolla aloitin respassa. Asun tällä hetkellä hotellihuoneessa, joten ei oo valittamista olosuhteissa.

On ollu aivan mahtavaa olla täällä, koska täällä on niin mieletön työporukka. On paljon nuoria ja ulkomaalaisiakin (asiakkaatkin on käytännössä kaikki), joten enkkua pitää puhua vähintään yhtä paljon kuin suomea. Se on kiva lisämauste ja haaste. Selitäppä siinä sitten. Vähän kyllä vielä pitää sönköttää mutta eiköhän se sanasto sieltä kohta ala tulla tutummaksi. Mutta on se vain hienoa, että kuuluu johonkin porukkaan, yhteisöön. Työntekö kulkee siinä sivussa.

Vaikka kokee toisinaan olevansa varsinainen erakkohermanni niin viime aikoina on kyllä tullut huomattua että jaahas, taitaa sitä sittenkin olla myös sosiaalinen olento. Huh vai kääk. Yksinäisyydenkin fiiliksiä on ollu paljon, kaivannu omanlaista seuraa, samalla aaltopituudella olevia ihmisiä, tuttuja ystäviä. Täällä on ne verkostot luotu ihan nollasta ja ei ole vielä ehkä tutustunut niin hyvin ihmisiin, että tuntisi oikeesti kunnolla. Pikku hiljaa löytyy varmasti nekin ihmiset täältä päin ja onneksi on niin helppoa pitää yhteyttä etelän ystävien kanssa. Terkkuja sinne ootte parhaita!

Iltaisin oon käyny hiihtämässä ja juoksemassa, voi että kuin siistiä! Eilen hölköttelin Kiilopäälle ja tulomatkalla revontulet tanssi yläpuolella, oli kyllä maagista. Tänään kävin myöskin Kiilopäällä, mutta latuja pitkin. Porot laidunsi ladun varressa ja oli niin ihanan rauhallista keskellä tykkypuita ja täydellisen raikas keli hiihdellä. Suksi ei kyllä luistanu parhaiten (pitäis varmaan käydä laitatuttaan joku uus voide), mutta ilokseen saa huomata, että joka kerta jaksaa paremmin ja tekniikka ja tasapaino kehittyy. Hieno laji! Ai niin, tuossa pitää ensin vähän hiihtää tuota tietä että pääsee sinne luistelubaanalle niin johan minä johonkin kiveen tökkäsin ja lankesin maahan. Onneks ei käyny niin pahasti kuin yhelle turistille, joka oli hiihtämässä elämänsä ekaa kertaa ja kaatu alamäessä ja olkapäähän siinä hötäkässä meni sijoiltaan.

Kaamos hämmentää. Mielikuvani siitä on ainakin joskus ollut aika synkkä. Tällä hetkellä ajattelen, että siis se kestää vaan jotain kuukauden ja se on niin kaunista etten kestä. Saattaa alkaa vaikka itkettää, kun taivas on pastellin väreissä valkoisen maiseman taustalla ja luonto on vaiti. Itsenäisyyspäivänä olin lähdössä tunturiin kuvaamaan sitä, mutta Passattipoloinen alkoi oikuttelemaan, eikä käynnistynyt. Pariin päivään en edes katsonut autoon päin (mielenosoitus, välinpitämättömyys, loukkaantuminen) ja mietin mielessäni että kyllähän se siitä vielä virkoo ja niin hörähti tänään onnellisesti käyntiin. Oli ollut kai liian vähän aikaa silloin piuhassa, oli kuitenkin melkein 30 pakkasta. Tunturikuvat jäi siis ottamatta, mutta eiköhän tässä ole talvi aikaa. Kävin sitten vain tuota tietä tallaamassa edestakaisin. Siltä retkeltä nämä kuvat.

On kuulkaas aika erikoista, että joulu on jo kohta ovella mutta sitä ei ymmärrä. Täällä saa elää niin kaukana kaikesta tonttu-suklaa-kulutushysteriasta, että voi vitsit sitä ihminen nauttii! Ostin minä yhden kullanvärisen kynttilän tänne mun huoneeseen ja onhan tuo hotellin ravintola tosi kauniisti ja jouluisesti koristeltu mutta se sellainen kiire hössötys hässäkkä ei näy. I H A N A A ! Voi vaan ihastella kaunista luontoa ja nauttia rauhasta. Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Pielpajärvi

Tänä aamuna lähdin pikkuselle metsäretkelle tuonne lähimaastoon Pielpajärven erämaakirkolle päin. En käyny ihan siellä asti, koska nää päivät alkaa olla jo niin lyhyitä, ettei ois kerenny ehkä valosaan aikaan takaisin. Ja multa uupuu hyvä otsalamppu, hankintalistalla sekin. On huojentavaa, että oon vielä ainakin ihan innoissani tuosta talvesta, koska sitähän kestää ainakin sen puoli vuotta tästä eteenpäin. Ehkä silläkin on osuutta asiaan, että viime talven skippasin kokonaan ja täällä on nimenomaan kunnon talvi.

Mietiskelypaikka

Nalle Puhilla on Puolen hehtaarin metsässä oma mietiskelypaikka, jossa se ajattelee suuria ajatuksia. Yhtenä päivänä huomasin, että minulla on samanlainen. Se ei ole juuri puolta hehtaaria suurempi alue, missä olen nyt muutamia kertoja käynyt. Minun paikkani on metsässä siinä kohtaa kun tieltä ison kiven kohdalta kääntyy vasemmalle ja seuraa puron vartta hetken matkaa suon laidalle asti. Jotenkin siitä on tullut sellainen paikka, minne menee silloin, kun on paha mieli ja hankala olla. Ei se täälläkään ole niin ruusuista kaiken aikaa.

Se paikka on minusta ihan kaunis. Aina oon ollu siellä pimeellä, muttei se ole pelottavaa. Puro solisee ja siinä on hyvä avara kohta, josta saattaa hyvin nähdä revontulia, kuten tänään. Siellä on myös just sopiva halauspuu. Ihan oikeesti. Siinä on tullut eräänkin kerran tirautettua parit kyyneleet. Luonto on jotenki niin ihmeellinen, ihana ja armollinen. Metsän siimeksessä saa olla juuri sellainen kuin on tunteineen kaikkineen, riittää ja kelpaa ja on arvokas tällaisena. Jotenkin noi metsäretket on ollu aika voimaannuttavia ja sinne tulee varmasti mentyä jatkossakin aina, kun sellaista tietynlaista lohdutusta tarvitsee.

Lopuksi lainaan Nalle Puhia, jonka lause ihanasti rauhoittaa mieltä:
"Lupaa minulle, että tulet muistamaan, että olet paljon rohkeampi kuin uskot, vahvempi miltä näytät ja fiksumpi kuin luulet."

Lunta! Latua!

Kyllä se on mukava asua pohjoisessa, kun täällä alkaa olla jo ihan kunnon talvi näin marraskussa. Nyt on ollu pikkupakkasia ja lunta sadellu melkein joka päivä, en kestä. Ihanasti tuo valoa tähän vuoden pimeimpään aikaan. Ens viikolla alkaa kaamos, jännää. Nämä kuvat on Kaunispäältä Saariselältä, sinne pääsee kätevästi autolla huipulle asti.

Minähän hommasin ittelleni luistelusukset ja pari kertaa nyt sitten oon käyny kokeilemassa. Ladut ei kyllä oo vielä ihan valmiit mutta on siellä vähä pohjia jo tampattu ni pääsi koeajamaan kalustoa. Oon kyllä aika mielissään, ku en oo hiihtäny moneen vuoteen ja omia suksia en oo omistanu varmaan vuosikymmeneen. Pikkusen jännitti, että innostuukohan tuosta lajista sitten kuitenkaan mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että huoli on turha. Onhan nuo baanat tuolla metsässä aika mäkisessä maastossa, että ei taho meikäläisen kunto riittää, ainakaan vielä. Onneksi siinä on semmonen stadion, jota ihan tohkeissaan tänään kiersin parikymmentä kertaa, alottelijalle mukavaa tasamaata. Kyllä tää talvi on aika hurmaavaa ja tekis mieli hankkia kaikenlaista välinettä mm. retkiluistimet ja lumikengät nyt ainakin...

Kaunis kuvauspäivä

Kävin tänään kuvailemassa muutaman tunnin kaunista säätä ja luontoa. Ihanaa, kun eilen satoi kunnolla lunta. Alkaa olla jo talvisen näköistä. Sääennuste lupas pilvistä koko päiväksi, mutta toisen näköistä oli kyllä. Olin Kettukoskella, Tuulispäällä ja Solojärvellä, jokainen noin 15 km päässä kotipihalta, kukin eri suuntaan. Kiva keli inspiroi heittäytymään hankeen ja pariin selffieenkin.

...ja taas on viikonloppu!

Viikot tuntuu menevän hirveetä vauhtia, ei meinaa perässä pysyä. Viime viikolla oli kolme päivää ensiapukurssia ja nyt on EA 1 ja 2 suoritettu menestyksekkäästi. Harjottelemalla noitakin taitoja oppii mutta kyllä mua vähän hirvittää, että joutuis joskus sellaiseen todella vakavaan tilanteeseen, missä joutuis esimerkiksi elvytyshommiin. Eihän sitä tiedä miten siinä osais toimia tai ei. Onneksi meillä on 112, joka auttaa, vaan täällä päin sekään ei oo itsestäänselvyys. Puhelimen kuuluvuus nimittäin ei oo mitenkään taattua edes maanteillä, saati tunturissa. Ja ambulanssikin saattaa tulla kymmenien kilometrien päästä. On se eri asia asua täällä. Pitää koota autoon joku selviytymissarja, jos sattuu vaikka talvella jäämään tienpäälle. Kuulemma paikalliset pakkaa mukaan pilkkihaalarit ja termariin kuumaa juomaa pitkille taipaleille. Ei olis varmaan hullumpi idea, etenkin kun tuo mun kaara ei oo mitään viime vuoden mallia.

Tällä viikolla passisarja täydentyi matkailualan turvallisuuspassilla. Lisäks suoritettuna on myös hygieniapassi ja anniskelupassi. On mitä esitellä työhaastatteluissa joskus tulevaisuudessa.

Lumitilanne täällä pohjoisessa on jotenki aika onneton, mutta onneksi sitä on edes pikkuisen ja pakkasetkin on paukkunu jo lähempänä -20. Tuntuu hurjalta, että Helsingissäkin taitaa olla monta kertaa enemmän valkosta maassa kuin täällä, mutta eiköhän tilanne korjaannu tässä kohta puoliin! Järvet alkaa jäätyä ja ei oo koskaan varmaan näin vierestä päivittäin seurannu jäätilannetta. Tuntee olevansa kyllä niin lähellä luontoa, kun kuulee jään paukkumisen ja ulinan ihan melkein sisälle asti. Kohta ois varmaan hyvät luistelukelit tuolla Inarilla.

Viime päivinä on ollu kyllä upeen värisiä auringonnousuja ja -laskuja. On punaista, keltaista, kultaista, pinkkiä ja sinisen eri sävyjä. Sehän onkin kivaa, kun ne alkaa olla jo niin inhimillisiin aikoihin, että joka päivä kerkee niistä nauttia. Kaamosta kohti mennään kovaa vauhtia, kuukauden päästä ollaan jo siinä tilanteessa, ettei aurinkoa näy. Kävin eilen ostamassa D-vitamiinia, josko se ois ihan tarpeen.

Matkailualalla on aika tärkeetä tietää, mitä yrityksiä, palveluita ja paikkoja tällä alueella on ja siksi fanitankin meijän koulua, kun ollaan jo aika monta kertaa tälle lukukaudelle päästy erinäisille opintoretkille ja tutustumiskäynneille. Samalla saattaa saada ideoita työssäoppimispaikkoista. Seuraava TOP alkaa jo kolmen viikon päästä ja mulla on vielä vähän selvityksen alla koko homma.

Keskiviikkona käytiin Nellimissä ja Ivalossa erityyppisissä hotelleissa ja torstaina porotilalla Inarissa. Parasta on ehkä nähä niitä yrittäjiä, jotka sydämen palosta tekee sitä hommaa ja eihän siinä voi vieressä olla innostumatta.

Tää kuva täytyy laittaa ihan sen takia, että olin joku päivä juoksemassa Juutuanjoen varrella ja sitten bongasin näitä hienoja jääjuttuja ja siinä tietenkin tohkeissaan päätin napata kuvan. Kaikki meni ihan putkeen, nimittäin puhelin kävi pulahtamassa joessa ja toimii siitä huolimatta aivan moitteettomasti.

Macramejutut on toistaiseksi jääny vähän taka-alalle. Halusin alkaa tekemään jotain ihan muuta. Koska en oo ikinä ennen tehny himmeliä ja ne on minusta kauniita niin tilasin jostain nettikaupasta olkea ja aloin värkkäämään. Aika hidasta hommaa mutta silti aika kivaa. Koitan saada jouluksi valmiiksi.

Nuorgam & Norja

Viikonloppu Nuorgamissa ja Norjan puolella ei jättäny kylmäksi. Lauantaina oltiin uuden kaverin kanssa Nuorgamin lähellä Pulmankijärvellä. Reitti sinne kulki tunturissa, missä oli sillä hetkellä todella kaunis valo. Tunturimittareiden tuhoamat koivut on jotenki aavemainen näky sumussa..

Sunnuntaina suunnattiin Norjan puolelle Torhopin ja Ifjordin kautta Lebesbyhyn. Matkaa yhteen suuntaan tuli rajalta noin 130 km ja maisemat oli kyllä huikeet. Pari kertaa käytiin maastossa kävelemässä. Ne vuoret ja vuonot! Välillä autotie kulki ylhäällä tunturissa ja siellä oli jo ihan talvi, niin kaunista.

Lebesbyssä pysähdyttiin lounastamaan sattumalta paikkaan, josta lähti kävelyreitti meren rantaan. Se olikin todellinen seikkailu, kun merkkejä puuttui aika paljon ja polku oli välillä melko vaikeakulkuinen. Siellä oli mielenkiintoisia kalliomuodostelmia, paperisen tuntuista liuskekiveä ja punaisia kiviä, oi Norja!

Norjaan pitää kyllä palata vielä ja monta kertaa!

lokakuun loppua

Tällä viikolla koulussa on opiskeltu markkinointiviestintää ja se on kyllä ollu aika mielenkiintoista. Ollaan pohdittu esim. millainen on Lapin ja Suomen imago ja aika houkuttelevaksi se on minusta saatu. Nettisivut, videot ja kuvat saa kyllä haluamaan tänne. Tässä muutama makupala, millä yritetään markkinoida Suomea ulkomaille: Only In Lapland, Visit Finland ja Our Finland. Kyllä mun ainakin tekis mieli näitten perusteella matkustaa Suomeen. Ja, tällä viikolla Lonely Planet on listannu Suomen ens vuoden kolmanneksi kiehtovimmaksi matkakohteeksi maailmassa. I love Suomi!

Virtuaaliopiskelu on aika rento tapa käydä koulua. Aamulla voi vaan siirtyä silmät sikkuralla päätteen ääreen nettiluokkaan ja laittaa webbikameran päälle jos uskaltaa. Samalla voi poltella kynttilöitä ja hörppiä kahvia villasukat jalassa. Oon vielä yrittäny ottaa maksimaalisen hyödyn tunneista irti ja alkanu venyttelemään samalla, kun luurit korvalla kuuntelee opetusta ja laittaa kommenttia chattiin sillon tällön. Mukava ja terveellinen tapa opiskella ja toisaalta kaks kärpästä yhellä iskulla, etenkin kun venyttely saattaa muuten tosi helposti jäädä liian vähälle. Mulla on missio: spagaatti.

Yritän joka päivä käydä ainakin yhdellä tauolla ulkona. Koska Inarinjärven laineet liplattaa parinkymmenen metrin päässä, en oo keksiny vielä yhtään tekosyytä olla menemättä rantaan pienelle happihyppelylle. Aivot saa tuuletusta ja mieli virkistystä jo muutamasta minuutista!

Täällä pohjoisessa on vähän eri ajella pari sataa kilometriä, kun iso tie saattaakin olla hiekkapäällysteinen. Leviltä Inariin ajaessa tuota päällystämätöntä pätkää on muutama kymmentä kilometriä ja auto olikin sitten sen näköinen. Täytyi lähteä käymään Ivalossa 40 km päässä autopesussa, koska lähempänä ei ole. En oo koskaan yksin vielä käyttäny autoa moisessa vekottimessa ja siinä olikin sitten omat humoristiset hetkensä, kun yritin irrottaa antennia ynnä muuta. Onneksi siellä oli aivan tosi kiva mies palvelemassa ja auttamassa. Passatin ollessa kiillotuksessa käytiin pienet small talkit siinä pihalla. Vitsit mää tykkään näistä lappilaisista ihmisistä! Meen varmasti seuraavallakin kerralla tuonne. Autopesusta porhalsin sählyvuorolle. Oli niin siistiä pelata pitkästä aikaa!

Keskiviikkoiltana lähdin pienelle iltakävelylle ja ilokseni huomasin, että taivas on pitkästä aikaa pilvetön ja tähdet tuikki ja näin kajastuksia revontulista. Mietin, että pitäiskö sittenkin hakea kamera ja mennä kuvaamaan, koska en oo onnistunu vielä saamaan järkkärille kunnon kuvia niistä. Kävelin kuitenkin vajaan tunnin ja taivas leiskui koko ajan vaan mahtavammin. Kiihdytin vauhtia takaisin ja kävin hakemassa kuvausvermeet ja ajoin vähän kauemmas pimeempään paikkaan. Olin kreivin aikaan paikalla, kun taivas leiskui mitä hienommissa väreissä. En oo vielä mikään ammatttilainen noissa revontulikuvauksissa mutta ihan tyytyväinen oon silti illan saaliiseen.

Tänään käytiin päivän opintoretkellä Saariselällä. Mukavia tämmöset pikkuset reissut ja kiva nähä luokkalaisia välillä ihan livenäkin. Käytiin tutustumassa alue-, yritys- ja ketjumarkkinointiin erilaisissa yrityksissä. Kakslauttasen 500 hehtaarin resortti lasisine iglumökkeineen ja juhlataloineen oli kyllä hämmentävä ja mieletön kokemus! Lähden tästä viikonlopun viettoon Nuorgamiin eli EU:n ja Suomen pohjoisimpaan kolkkaan, jihuu. Ehkä myös retkelle Norjan puolelle, huikeeta!

Levi

Loma sai onnistuneen lopun aika aktiivisissa merkeissä Levillä. Mökillä on aina mukavaa ja niin oli nytkin, kun 12 plus yks ihana pikkunen asettu taloksi Immeljärven rannalle. Porukka oli mukavan touhukasta ja oltiinkin paljon ulkona ja mieleen jäi erityisesti lauantain pyöräilypäivä, kun vuokrattiin fatbiket ja maastopyörät ja lähettiin metsään polkemaan 9 hengen voimin. Kierrettiin tunturia muutama tunti ja se oli kyllä hikistä ja hauskaa hommaa. Mulle tuo oli varmaan eka kunnon maastopyöräily mutta toivottavasti ei viimeinen, pikkasen taisin innostua. Ehdittiin me silti mökillä nautiskellakin ja rentoutua ja syödä hyvin. On kyllä huikeeta, kun tuommonen porukka sai järkättyä loman samaan aikaan ja jakso ajella noin kauas!

Kamerahan sitten unohtu Inariin, koska se ei oo viime aikoina kuulunu vakiovarusteisiin. No, puhelin on sentään yleensä mukana. Nää ruudut on Kätkätunturin päiväkävelyltä. Upeet oli maisemat esim. Levi-tunturille, jossa oli jo vähän yritetty tykittää rinteitä. Kävely sumussa ja pilvien yläpuolella oli kyllä maagista.

Kaikinpuolin oikein mieluisa loma ja nyt enää vaan tiukkaa orientoitumista tulevaan kouluviikkoon...

s y y s l o ma

Ensilumi muuten satoi sitten heti seuraavana päivänä tuosta edellisestä jutusta mutta ei pysyny maa valkosena ku sen päivän. Kinoksia odottelen...

p e r j a n t a i

Nyt sain heittää hetkeks vapaalle ja unohtaa matkailupalveluiden tuotteistamisen ja hinnoittelun. Viikon loma on kyllä tosi jees juttu, vaikka vastahan mä pari viikkoo sitten olinki kunnon vapailla ja kävin etelässä. Joutenolo ei tee kyllä pahaa nimim. tänä vuonna suurin osa päivistä on kulunu muussa kuin työssä tai opiskeluissa. Mun päivärytmiin kuuluu nykyään melkein vakituisesti päikkärit koulun jälkeen enkä tänäänkään tehny poikkeusta. Päivät täällä Lapissa on mun mielestä ihanan pitkiä, ehtii kaikenlaista.

Asuntola on hiljentyt. Tästä viikosta pitää maksaa vuokraa, joten lähes kaikki lähti muualle. Oon sitten eläny aika leveesti ja keränny tiskiä meijän 8 henkilön yhteiskeittiöön, mikä ei tulis kuuloon muulloin. Käytävälläkin voi hiippailla ihan minkä näköisenä vain ja missä ryysyissä tahansa. En nimittäin oo vielä niin tuttu noitten kämppisten kaa, joista suurin osa on kaiken lisäksi miehiä, mukavia kylläkin.

Syksyn teemana ja inspiraation ja luovuuden aiheena on ollu macrame-työt. Jostain bongasin tän käsityötekniikan ja se on ollu solmua solmun perään sitten. Silloin kun joku asia herättää kiinnostuksen ja innostuksen niin täytyy toimia, koska välttämättä muuten ei tulis ikinä kokeiltua. Tänä iltana sitten ryhdyin taas toimeen ja leväytin lattialle kolme kiloo Tampereelta haalittua matonkudetta ja aloin selvittää myttyä kerille. Leikkasin sitten 20 kpl 6m pitusia naruja ja virittelin hökötyksen vaaterekkiin.

Muutaman pinterest-kuvan innoittamana aloin sitten tekemään elämäni neljättä sekä suurinta ryijyä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Monta kertaa purin, kun ei vaan miellyttäny silmää. Seinävaate sai lopullisen muotonsa seuraavana päivänä ja löysi paikkansa sängyn päädystä. Nuo on siksi varmaan mulle niin mieluisa juttu tehä, kun homma etenee suht nopeesti ja voi vasta tehdessäänkin suunnitella ja lopputulos on aina arvoitus ja uniikki.

l a u a n t a i

Nyt oon saanu taas vähän innostusta ja motivaatiota juoksemiseen, mikä on varsin kiva juttu. Koko vuonna oon käyny kunnon hikilenkeillä vaan muutaman kerran. Oon jotenki mieluummin vaan kävelly tai vaeltanu, mikä ei ole yhtään huono sekään. Tänään menin kuitenkin jo toistamiseen tälle viikkoo juoksemaan maastoon. Siinä jotenki yhdistyy hienosti luonnossa olo ja vauhti. Polkuja kirmatessa keskellä honkametsää ja hiljaisuutta fiilis nousee kyllä korkeelle jos ei mee liian kovaa. Ja, onnistuneesta lenkistä taas saa lisää intoa ja kunnianhimoa jatkaa. Täällä on muuten kätevää, kun ei tarvi ottaa pitkällekkään lenkille vesipulloa mukaan. Aina löytyy joku puro, jonka kristallinkirkkaalla vedellä voi helposti sammuttaa janon.

Kuljin Kiviojan kautta Taimenjärvelle ja lenkki oli jotain 11 km plus pikku lisälenkki ku eksyin vähän polulta, jota ei oo enää kunnolla merkattu. Onneks on maastokartta puhelimessa. Harmi ku Metsähallitus vähentää kokoajan kaikkia nuotiopaikkoja ja merkittyjä reittejä. Tuokin mahtava retkipätkä monipuolisilla maisemilla on jäämässä unholaan.. En sitten juossut kuitenkaan koko matkaa, koska oli niin paljon ajatuksia. Täyty hidastaa. Luonnon helmassa sitten puhuin itekseni ja halailin puita sun muuta, oli terapeuttista!

Illalla lämmitin rantasaunan toista kertaa tälle syksylle. Kiuas vaatisi kyllä ehdottomasti uusimista! Heitin löylyä valehtelematta 70 litraa ja välillä oli kyllä mahtavat höyrysaunafiilikset. Lempeet oli löylyt ja siks saunoinkin ainaki pari tuntia, yleensä riittää puoli. Järvessä kävin monta kertaa, vielä kun talvella innostuisi avantotouhusta..

s u n n u n t a i

Eilen aattelin, että tänään on varmaan völläilypäivä. Päätin, etten suunnittele ja suorita näitä lomapäiviä kovasti etukäteen vaan meen fiiliksen mukaan. Aamulla suunnitelmat selkiyty saman tien verhot avattuani. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tiesin heti, että tänään haluan lähteä retkelle. Inarin retkeilyreitit oon kolunnu ja muutenkin teki mieli kunnon tunturimaisemiin. Päätin ajella 90km päähän Saariselän Kiilopäälle. Ajelin häikäisevässä kelissä kohti etelää kunnes hetki ennen maalia meni totaalisesti pilveen ja alkoi sataa lunta. Miten saatoin olettaa että näin kaukana ja etenkin tunturialueella ois sama keli kuin Inarin kylällä? Ei tuossa säässä sinänsä ollut mitään vikaa, mutta ehdin jo haaveilla tunturihuipuilta kauas avautuvista maisemista. Tajusin kyllä aika nopeesti, että aika turhaa vastustaa säätä, jolle ei voi mitään. Parempi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja nousin autosta.

Urho Kekkosen kansallispuisto on mulle vielä aika vieras käsite, joten katoin vaan jonkun pituudelta sopivan reitin. Kiilopää-Luulampi-Rumakuru-Kiilopää, 14 km, tää vois olla just hyvä. Päiväretket on siinä mielessä kivoja, että tavaraa ei tarvi paljon mukaan, vauhti voi olla nopeampi ja illalla pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

Olin kävelly alle puoli kilometriä, kun mieli oli jo todella korkeella. Onneks järkkäri tuli mukaan, tänä vuonna oon kuvannu nimittäin niin vähän, etten usko itekkään.  Niin oli kaunista ja kuvauksellista kerta kaikkiaan! Tunturissa oli ohut lumipeite, puut ja pensaat oli kuurassa ja pilvet roikku alhaalla. Kaikki oli jotenkin niin harmonisen väristä. Ensimmäiset kolme kilometriä menin aivan etanavauhtia, koska joka toisella askeleella täytyi pysähtyä ihailemaan maisemia ja räpsimään kuvia. Aurinkokin alkoi kajastaa jostain pilvien lävitse, ensin pikkuisen ja sitten kokonaan.

m a a n a n t a i

Aamu täytyi aloittaa kunnon kahvikupposella. Asuntolan keitin tekee niin pahaa kahvia, että oon siirtyny kokonaan pressopannuun. Tänään hifistelin vielä vaahtomaidolla.

Mulla on saamen tunnit aina maanantaiaamuisin ja aattelin kerrankin olla kaukaa viisas ja tehdä läksyt jo nyt, viikkoa etukäteen. Tähän asti oon väkertäny ne sunnuntai-iltaisin kymmenen jälkeen silmät ristissä. Inarinsaamessa ja suomessa on kait jotain samaa mutta vielä enemmän eriä. Mutta se on niin ihanan kuulosta! Mun kielitaito ei oo vielä mitenkään kovin tähtitieteellinen, mutta tässäpä pieni tarinankerronnallinen töks-ilotulittelu.

Tiervâ! Hitruu teivâđ! Muu nommâ lii Iida. Mun lam meddâl Tamperest. Mun aasâm Aanaarjäävri riddoost Anarist. Mun lam uáppee já muu anarâškielâ máttáátteijee lii Auri. Munjin kulloo onne aaibâs pyeri. Mun halijdâm käähvi jyehi peeivi. Must ij lah käärbis, must lii auto. Ehidist mun moonâm káávpán. Eelliđ tiervân!

Terve! Hauska tavata! Minun nimeni on Iida. Minä olen kotoisin Tampereelta. Minä asun Inarinjärven rannalla Inarissa. Minä olen oppilas ja minun inarinkielen opettajani on Auri. Minulle kuuluu tänään ihan hyvää. Minä haluan kahvia joka päivä. Minulla ei ole venettä, minulla on auto. Illalla minä menen kauppaan. Eläkää terveenä!

t i i s t a i

Saamelaisteema jatkui. Ylen Sano se saameksi -projektilta ponnahti juuri tänä aamuna facebookin virtaan Pikaopas saamelaisuuteen ja päivä alkoi siihen tutustuessa. Täällä päin on erityisen tärkeää tietää tuosta kulttuurista, sillä siihen törmää joka päivä. Koululla kuulee päivittäin saamea, tienvarsikyltit on myös saameksi ja Inarissa saamelaismuseo Siidan ja saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen ohi kulkee melkein päivittäin.

Koko saamelaisuuden käsite on ollut mulle ennen aika tuntematon, joten uutta asiaa olen yrittänyt haalia kesästä lähtien mahdollisimman paljon ja onneksi sitä on myös opetettu jonkin verran koulussa. Syyskuussa käytiin luokan kanssa saamelaismarkkinoilla Pohjois-Norjan Varangerbotnissa ja toissaviikolla tehtiin pieni opintomatka saamenmaalla (Karigasniemi-Karasjoki-Kautokeino-Enontekiö) ja vierailtiin aika monessa saamelaismuseossa, joten käsitys alkaa pikku hiljaa muodostua.

Päivän teemaan liittyen sopiva jatkumo oli reilun parin tunnin pistäytyminen Siidan museoon. Saatiin alkusyksystä koululta vuosikortit sinne, joten piti taas käyttää mahdollisuutta hyväkseen. Tää oli mulle jo kolmas kerta, mutta aina sieltä jää jotain uutta mieleen. Siellä oli nyt kolme uutta vaihtuvaa näyttelyä saamelaisuudesta ja lapin luonnosta. Ensimmäinen valokuvanäyttely kertoi syrjäisestä käsivarren kylästä ja sen asukkaiden elämästä ja poronhoidosta. Kuvat oli upeita ja taustalla soiva joikumusiikki sai kyllä kylmät väreet pintaan. Jotenki tuo saamelaisuus on minusta niin kiehtovaa ja mystistä ja tekee minuun aina jotenki voimakkaan vaikutuksen. Ulkomuseossa kävin tänään ensimmäistä kertaa ja siellä ei voinu muuta kuin ihmetellä lapin ankarissa oloissa eläneitten ihmisten sitkeyttä ja kekseliäisyyttä rakentaa esim. asumuksia ja villieläimille ansoja.

Huomenna oon lähdössä Leville mökille, joten koitan tässä vaihtaa toisen vaihteen päälle. Oonkin ollu tässä neljä päivää aika lailla omissa oloissani ja hädin tuskin oon edes puhunu kellekkään, loppuviikosta on siihen verrattuna tulossa supersosiaalinen. Ihanaa kyllä nähä etelän kavereita pitkästä aikaa! Tämä alkuloma on silti ollu todella tarpeellinen ja yksinolo on tehny todella hyvää. Kokonaisuudessaan viikosta on tulossa varmaan sopiva combo lempiasioita, ihmisiä ja hiljaisuutta.