s y y s l o ma

Ensilumi muuten satoi sitten heti seuraavana päivänä tuosta edellisestä jutusta mutta ei pysyny maa valkosena ku sen päivän. Kinoksia odottelen...

p e r j a n t a i

Nyt sain heittää hetkeks vapaalle ja unohtaa matkailupalveluiden tuotteistamisen ja hinnoittelun. Viikon loma on kyllä tosi jees juttu, vaikka vastahan mä pari viikkoo sitten olinki kunnon vapailla ja kävin etelässä. Joutenolo ei tee kyllä pahaa nimim. tänä vuonna suurin osa päivistä on kulunu muussa kuin työssä tai opiskeluissa. Mun päivärytmiin kuuluu nykyään melkein vakituisesti päikkärit koulun jälkeen enkä tänäänkään tehny poikkeusta. Päivät täällä Lapissa on mun mielestä ihanan pitkiä, ehtii kaikenlaista.

Asuntola on hiljentyt. Tästä viikosta pitää maksaa vuokraa, joten lähes kaikki lähti muualle. Oon sitten eläny aika leveesti ja keränny tiskiä meijän 8 henkilön yhteiskeittiöön, mikä ei tulis kuuloon muulloin. Käytävälläkin voi hiippailla ihan minkä näköisenä vain ja missä ryysyissä tahansa. En nimittäin oo vielä niin tuttu noitten kämppisten kaa, joista suurin osa on kaiken lisäksi miehiä, mukavia kylläkin.

Syksyn teemana ja inspiraation ja luovuuden aiheena on ollu macrame-työt. Jostain bongasin tän käsityötekniikan ja se on ollu solmua solmun perään sitten. Silloin kun joku asia herättää kiinnostuksen ja innostuksen niin täytyy toimia, koska välttämättä muuten ei tulis ikinä kokeiltua. Tänä iltana sitten ryhdyin taas toimeen ja leväytin lattialle kolme kiloo Tampereelta haalittua matonkudetta ja aloin selvittää myttyä kerille. Leikkasin sitten 20 kpl 6m pitusia naruja ja virittelin hökötyksen vaaterekkiin.

Muutaman pinterest-kuvan innoittamana aloin sitten tekemään elämäni neljättä sekä suurinta ryijyä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Monta kertaa purin, kun ei vaan miellyttäny silmää. Seinävaate sai lopullisen muotonsa seuraavana päivänä ja löysi paikkansa sängyn päädystä. Nuo on siksi varmaan mulle niin mieluisa juttu tehä, kun homma etenee suht nopeesti ja voi vasta tehdessäänkin suunnitella ja lopputulos on aina arvoitus ja uniikki.

l a u a n t a i

Nyt oon saanu taas vähän innostusta ja motivaatiota juoksemiseen, mikä on varsin kiva juttu. Koko vuonna oon käyny kunnon hikilenkeillä vaan muutaman kerran. Oon jotenki mieluummin vaan kävelly tai vaeltanu, mikä ei ole yhtään huono sekään. Tänään menin kuitenkin jo toistamiseen tälle viikkoo juoksemaan maastoon. Siinä jotenki yhdistyy hienosti luonnossa olo ja vauhti. Polkuja kirmatessa keskellä honkametsää ja hiljaisuutta fiilis nousee kyllä korkeelle jos ei mee liian kovaa. Ja, onnistuneesta lenkistä taas saa lisää intoa ja kunnianhimoa jatkaa. Täällä on muuten kätevää, kun ei tarvi ottaa pitkällekkään lenkille vesipulloa mukaan. Aina löytyy joku puro, jonka kristallinkirkkaalla vedellä voi helposti sammuttaa janon.

Kuljin Kiviojan kautta Taimenjärvelle ja lenkki oli jotain 11 km plus pikku lisälenkki ku eksyin vähän polulta, jota ei oo enää kunnolla merkattu. Onneks on maastokartta puhelimessa. Harmi ku Metsähallitus vähentää kokoajan kaikkia nuotiopaikkoja ja merkittyjä reittejä. Tuokin mahtava retkipätkä monipuolisilla maisemilla on jäämässä unholaan.. En sitten juossut kuitenkaan koko matkaa, koska oli niin paljon ajatuksia. Täyty hidastaa. Luonnon helmassa sitten puhuin itekseni ja halailin puita sun muuta, oli terapeuttista!

Illalla lämmitin rantasaunan toista kertaa tälle syksylle. Kiuas vaatisi kyllä ehdottomasti uusimista! Heitin löylyä valehtelematta 70 litraa ja välillä oli kyllä mahtavat höyrysaunafiilikset. Lempeet oli löylyt ja siks saunoinkin ainaki pari tuntia, yleensä riittää puoli. Järvessä kävin monta kertaa, vielä kun talvella innostuisi avantotouhusta..

s u n n u n t a i

Eilen aattelin, että tänään on varmaan völläilypäivä. Päätin, etten suunnittele ja suorita näitä lomapäiviä kovasti etukäteen vaan meen fiiliksen mukaan. Aamulla suunnitelmat selkiyty saman tien verhot avattuani. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tiesin heti, että tänään haluan lähteä retkelle. Inarin retkeilyreitit oon kolunnu ja muutenkin teki mieli kunnon tunturimaisemiin. Päätin ajella 90km päähän Saariselän Kiilopäälle. Ajelin häikäisevässä kelissä kohti etelää kunnes hetki ennen maalia meni totaalisesti pilveen ja alkoi sataa lunta. Miten saatoin olettaa että näin kaukana ja etenkin tunturialueella ois sama keli kuin Inarin kylällä? Ei tuossa säässä sinänsä ollut mitään vikaa, mutta ehdin jo haaveilla tunturihuipuilta kauas avautuvista maisemista. Tajusin kyllä aika nopeesti, että aika turhaa vastustaa säätä, jolle ei voi mitään. Parempi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja nousin autosta.

Urho Kekkosen kansallispuisto on mulle vielä aika vieras käsite, joten katoin vaan jonkun pituudelta sopivan reitin. Kiilopää-Luulampi-Rumakuru-Kiilopää, 14 km, tää vois olla just hyvä. Päiväretket on siinä mielessä kivoja, että tavaraa ei tarvi paljon mukaan, vauhti voi olla nopeampi ja illalla pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

Olin kävelly alle puoli kilometriä, kun mieli oli jo todella korkeella. Onneks järkkäri tuli mukaan, tänä vuonna oon kuvannu nimittäin niin vähän, etten usko itekkään.  Niin oli kaunista ja kuvauksellista kerta kaikkiaan! Tunturissa oli ohut lumipeite, puut ja pensaat oli kuurassa ja pilvet roikku alhaalla. Kaikki oli jotenkin niin harmonisen väristä. Ensimmäiset kolme kilometriä menin aivan etanavauhtia, koska joka toisella askeleella täytyi pysähtyä ihailemaan maisemia ja räpsimään kuvia. Aurinkokin alkoi kajastaa jostain pilvien lävitse, ensin pikkuisen ja sitten kokonaan.

m a a n a n t a i

Aamu täytyi aloittaa kunnon kahvikupposella. Asuntolan keitin tekee niin pahaa kahvia, että oon siirtyny kokonaan pressopannuun. Tänään hifistelin vielä vaahtomaidolla.

Mulla on saamen tunnit aina maanantaiaamuisin ja aattelin kerrankin olla kaukaa viisas ja tehdä läksyt jo nyt, viikkoa etukäteen. Tähän asti oon väkertäny ne sunnuntai-iltaisin kymmenen jälkeen silmät ristissä. Inarinsaamessa ja suomessa on kait jotain samaa mutta vielä enemmän eriä. Mutta se on niin ihanan kuulosta! Mun kielitaito ei oo vielä mitenkään kovin tähtitieteellinen, mutta tässäpä pieni tarinankerronnallinen töks-ilotulittelu.

Tiervâ! Hitruu teivâđ! Muu nommâ lii Iida. Mun lam meddâl Tamperest. Mun aasâm Aanaarjäävri riddoost Anarist. Mun lam uáppee já muu anarâškielâ máttáátteijee lii Auri. Munjin kulloo onne aaibâs pyeri. Mun halijdâm käähvi jyehi peeivi. Must ij lah käärbis, must lii auto. Ehidist mun moonâm káávpán. Eelliđ tiervân!

Terve! Hauska tavata! Minun nimeni on Iida. Minä olen kotoisin Tampereelta. Minä asun Inarinjärven rannalla Inarissa. Minä olen oppilas ja minun inarinkielen opettajani on Auri. Minulle kuuluu tänään ihan hyvää. Minä haluan kahvia joka päivä. Minulla ei ole venettä, minulla on auto. Illalla minä menen kauppaan. Eläkää terveenä!

t i i s t a i

Saamelaisteema jatkui. Ylen Sano se saameksi -projektilta ponnahti juuri tänä aamuna facebookin virtaan Pikaopas saamelaisuuteen ja päivä alkoi siihen tutustuessa. Täällä päin on erityisen tärkeää tietää tuosta kulttuurista, sillä siihen törmää joka päivä. Koululla kuulee päivittäin saamea, tienvarsikyltit on myös saameksi ja Inarissa saamelaismuseo Siidan ja saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen ohi kulkee melkein päivittäin.

Koko saamelaisuuden käsite on ollut mulle ennen aika tuntematon, joten uutta asiaa olen yrittänyt haalia kesästä lähtien mahdollisimman paljon ja onneksi sitä on myös opetettu jonkin verran koulussa. Syyskuussa käytiin luokan kanssa saamelaismarkkinoilla Pohjois-Norjan Varangerbotnissa ja toissaviikolla tehtiin pieni opintomatka saamenmaalla (Karigasniemi-Karasjoki-Kautokeino-Enontekiö) ja vierailtiin aika monessa saamelaismuseossa, joten käsitys alkaa pikku hiljaa muodostua.

Päivän teemaan liittyen sopiva jatkumo oli reilun parin tunnin pistäytyminen Siidan museoon. Saatiin alkusyksystä koululta vuosikortit sinne, joten piti taas käyttää mahdollisuutta hyväkseen. Tää oli mulle jo kolmas kerta, mutta aina sieltä jää jotain uutta mieleen. Siellä oli nyt kolme uutta vaihtuvaa näyttelyä saamelaisuudesta ja lapin luonnosta. Ensimmäinen valokuvanäyttely kertoi syrjäisestä käsivarren kylästä ja sen asukkaiden elämästä ja poronhoidosta. Kuvat oli upeita ja taustalla soiva joikumusiikki sai kyllä kylmät väreet pintaan. Jotenki tuo saamelaisuus on minusta niin kiehtovaa ja mystistä ja tekee minuun aina jotenki voimakkaan vaikutuksen. Ulkomuseossa kävin tänään ensimmäistä kertaa ja siellä ei voinu muuta kuin ihmetellä lapin ankarissa oloissa eläneitten ihmisten sitkeyttä ja kekseliäisyyttä rakentaa esim. asumuksia ja villieläimille ansoja.

Huomenna oon lähdössä Leville mökille, joten koitan tässä vaihtaa toisen vaihteen päälle. Oonkin ollu tässä neljä päivää aika lailla omissa oloissani ja hädin tuskin oon edes puhunu kellekkään, loppuviikosta on siihen verrattuna tulossa supersosiaalinen. Ihanaa kyllä nähä etelän kavereita pitkästä aikaa! Tämä alkuloma on silti ollu todella tarpeellinen ja yksinolo on tehny todella hyvää. Kokonaisuudessaan viikosta on tulossa varmaan sopiva combo lempiasioita, ihmisiä ja hiljaisuutta.