10 päivää Kaldoaivissa

Pari viikkoa sitten kävin viettämässä kesälomaani tunturissa. Ei ollutkaan ollut kunnon lomaa yli pariin vuoteen, joten marraskuun mittainen hengähdys ennen talven sesonkitöitä tuli todellakin tarpeeseen.

Reissu alkoi hahmottua hiihtovaellukseksi, kun lunta ehti tulla ennen lähtöä mukavasti. Kohteeksi valikoitui pohdintojen jälkeen Kaldoaivin erämaa-alue ja siellä oleva talvivaellusreitti Sevettijärveltä Pulmankijärvelle ja siitä edelleen Nuorgamiin. Aikataulun tein väljäksi ja varasin reissuun kymmenen päivää yhteensä noin sadalle kilometrille.

Lähestyvän kaamoksen alla päivät alkoivat olla jo aika lyhyitä, joten valoisa aika tuli hyödyntää tehokkaasti jos mieli hiihtää ennen pimeää. Reitille osuu monta autiotupaa, joissa yövyin suurimmalta osin. Eräältä paikalliselta kuulin, että kolmelle ensimmäiselle etapille olisi tarjolla kelkkauraa ja loppu sitten todennäköisesti umpihankea.

Sevettijärvi-Sundeejärvi

Ihana ystäväni vei minut Sevettijärvelle ja pääsin aloittamaan reissun pimeän jo laskeuduttua. Ahkion aisan toinen kiinnitysremmi jäi autoon, joten pääsin heti fiksailemaan varusteita. Viritelmä pysyi onneksi koko reissun ajan paikoillaan. Iltaa kohti selkeni ja telttaa pystytin ihanassa kuutamossa ja hiljaisuudessa.

Sundeejärvi-Iisakkijärvi

Ensimmäinen kokonainen vaelluspäivä alkoi telttayön jälkeen upean auringonnousun saattelemana. Aurinko paistoi aika matalalta keskipäivälläkin.

Iisakkijärvi-Rousajärvi

Kolmantena päivänä, niinkuin edellisenäkin haastetta matkaan loivat isommat järvet, joiden jäällä oli vettä. Sehän jäätyi heti suksien ja ahkion pohjaan ja siteetkin siinä samalla. Kävelyhommiksi meni.

Ahman jäljillä. Seuraavana päivänä näinkin sitten itse ahman, vitsit miten hienoa!

Rousajärvi-Huikkimajoki

Kelkkaura loppui ja siirtyminen umpiseen oli raskaampi, mitä uskalsin odottaa. Samalla myös nousumetrejä tuli jonkin verran. Hengästytti ja turhautti välillä kyllä ihan huolella. Jotenki siitä touhusta silti jollain tavalla nauttii, kun puskee vaan eteenpäin.

Reittimerkinnät oli paikoin valitettavan puuttellisia tai vaikeasti havaittavia mutta pääosin suunnistus onnistui niiden avulla.

Huikkimajoki-Tsaarajärvi

Reissun pisin ja umpisin taival. En oikein edes tiedä, miten jaksoin sen. Tarvoin yhdeksän tuntia lähes taukoamatta umpihangessa vasemman lonkankoukistajan vihoitellessa jo alkumatkasta. Matkalle osui myös reissun kaksi isompaa joen ylitystä. Raskaimman päivämatkan jälkeen tuntui toisaalta myös reissun parhaimmalta päästä tuvalle lämmittelemään ja kuivattelemaan kamat.

Jälkeenpäin vähän huvitti, että olin kaks yötä nukkunut huonosti tämän joen ylityksen takia. Tottakai turvallisuusasiat on ensisijaisen tärkeita, etenkin kun on yksin reissussa. Tässä oli kuitenkin vahva jää ja reiän kohdalla vain parikymmentä senttiä vettä, ei tarvinnut kiertää kauempaa.

Tsaarajärvi

Olin päättänyt, että jos selviän tänne asti edelliseltä tuvalta yhden päivän aikana, ansaitsen lepopäivän. Niimpä otin lomaa lomasta ja rötväsin koko päivän. Sattuipa tuuri, sillä tuona päivänä oli koko reissun hankalin keli. Näkyvyys oli huono ja tuuli aika ankara. Viihdytin itseäni lukemalla autiotuvan vieraskirjasta muiden reissujuttuja. Yritin myös tukkia myyränkolot, sillä myyrä vipelsi mökissä monta kertaa päivän aikana. Kuuntelin myös riekkojen käkätystä mökin vieressä.

Järvinäkymä tuvan ikkunasta olis saattanu selkeällä säällä olla hieman erilainen. Tai järven olis edes nähnyt.

Tein aikani kuluksi kasan kiehisiä seuraaville tulijoille. Oispa kiva, jos kaikki muutkin aina tekis niin ois helppo ja nopea tehdä tulet tuvalle saavuttuaan.

Tsaarajärvi-Tsuomasjärvi

Lähdin päivän taipaleelle kauniin kirkkaassa säässä ja mukavassa myötätuulessa.

Tällä etapilla näin varmaan eniten poroja koko reissulla ja ensimmäiset kunnon tunturimaisemat.

En vaan käsitä noita kaamoksen pastellisävyjä, ihan epätodellisia.

Pulkkinen. Koska mulla ei ollu vaellusseuraa eikä toisaalta mulla oo vielä koiraakaan niin puhelin sitten mun ahkiolle. Pitihän sille keksiä nimi. Hankin Pulkkisen keväällä ja nyt se pääsi ekaa kertaa reissuun ja oli oikein mallikelpoinen. Ja joku kuitenkin miettii, että miks ihmeessä mulla on jesaria hanurissa. No, lämmittelin vähän liian lähellä takkaa... Tein sitten tommosen nopeen väliaikaisratkaisun. Toimii!

Kaldoaivissa on paljon soita ja sen tapaista maastoa. Nyt oli vielä sen verran vähän lunta ja sekin höttöä puuteria, että paikoin oli aika työlästä puskee eteenpäin. Tässä kohtaa maisemat suuremmille tuntureille oli kuitenkin niin hienot, että ei paljoo mättäät haitannu.

Bongaa kaks hirveä. Näin niitä vielä kaks lisää samassa rinteessä. Seuraavanakin päivänä näin neljän hirven lauman. On kyllä aina hienoa nähdä elämää kaukana erämaassa.

Illalla kävin pihalla pesemässä hampaat ni pitikin sitten nopeesti kipasta hakemaan kamera sisältä. Jatkoin katselua tuvan ikkunasta makuupussissa köllötellen kunnes silmät painuivat kiinni...

Tsuomasjärvi-Pulmankijärvi

Etappi olikin aikaavievämpi, enkä päässyt niin pitkälle kuin tavoittelin. Risukkoista ja vähälumista oli paikoin taival. 

Koko reissun ajan menin nukkumaan tosi aikaisin, kuuden ja kaheksan välillä. Sitä sitten heräsi aivan virkeänä ja hiihtointoa puhkuen seittemän hujakoilla. Se oli just hyvä rytmi, sai hyvin hyödynnettyä valoisan ajan.

Lähdin aamun sarastaessa ja odottelin hienoa auringonnousua, mutta eipä sitä aurinkoa näkynytkään enää. Kaamos oli jo niin lähellä.

Viimeinen alamäki ennen Pulmankijärven tietä oli kyllä aika risukkoista. Kävelyhommia ja ahkion säälimistä.

Pulmankijärvi-Skaidijärvi

Taivalsin suurimman osan päivämatkasta tietä pitkin kävellen. Pehmeä lasku sivistyksen pariin siis. En silti nähnyt kuin muutaman auton ja talotkin tuntuivat nukkuvan.

Teltan kiinnittäminen oli taiteilua, kun maa oli roudassa ja oli vain kymmenen senttiä höttölunta. Pysyi se kuitenkin yön pystyssä. Talvitelttailu on kyllä mukavampaa keväthankien aikaan myös siksi, että päivät ovat pidempiä.

Pulmankijärven maisemat on kyllä upeat.

Skaidijärven kodalla törmäsin ensimmäiseen ihmiseen koko reissulla, aika rauhassa sain siis kulkea. Revontulet ja Nuorgamin kylän valot loimottaa sulassa sovussa.

Skaidijärvi

Pidin välipäivän ja kävin hiihtämässä ilman ahkiota. Kyllä hiihtäminen vaan on hienoa hommaa, etenkin tunturissa ja kaukana ruuhkaisilta laduilta.

Skaidijärvi-Nuorgam

Heräsin kahdelta yöllä ja sivakoin muutaman kilometrin kylälle, josta bussi Inariin lähti jo ennen puoli viittä. Tämmösen reissun jälkeen menee kyllä hetki orientoitua taas normaaliin arkeen. Haahuilin kaupassa ihan pöllämystyneenä ja myöhemmin kotona yritin toipua paluusta juoksevan veden äärelle.

Tää loma jää kyllä mieleen monestakin syystä. Parasta oli hiljaisuus, yksinolo, luonnon vahva läsnäolo ja hetkessä eläminen. Hienoo oli myös sinnikkyyden kokemukset fyysisesti raskaimpina päivinä. Onnellinen olin myös siitä, että mieli pysyi levollisena ja hyvänä lähes kaiken aikaa. Ja, vaelluksilla kaikki on niin ihanan yksinkertaista, vaatimatonta ja kiireetöntä. Uudestaan pitää päästä, toivottavasti vimeistään ens keväänä tämmönen pitempi reissu!